Kolme lupausta, kolme toivomusta

Tänä vuonna, vuonna 2014, LUPAAN (mutten kautta kiven ja kannon kuitenkaan...)

1) iloita jokaisesta päivästä ja hymyillä, vaikka väkisin.
2) syödä ja juoda hyvin, tarpeeksi ja terveellisesti sekä levätä (lihas kasvaa levossa, hihii).
3) kuunnella kehoani ja mieltäni.

Tänä vuonna, vuonna 2014, TOIVON

1) tarpeeksi tarmoa sekä itselleni että muille lunastaa lupaukset, jotka olemme tehneet tälle vuodelle.
2) taitoa panna asiat tärkeysjärjestykseen.
3) terveyttä ja hyvää oloa kaikille.

Mitä sinä lupaat? Entä mitä toivot?
Hymyillään, kun nähdään!

♥ Anna

PS/ AJATTELIN olla syömättä karkkeja ensi jouluun asti, mutta katsotaan, kuinka karkkistin käy... Hyvää tätä vuotta kaikille lupaajille ja toivojille!

Köh köh, pärsk ja niisk = Hyvää joulua

"Perutaan joulu", oli ensimmäinen ajatukseni tänään, kun heräsin kurkku kuivana, nenä ja silmät vuotaen sekä korvat tukossa. Mitä iloa on mässyttää maailman ihanimpia suklaita, Fazerin sinistä, Juliaa ja Geishaa, jos ei edes maista niiden makua? Mitä järkeä on tehdä suussa sulavaa olutpaistia, jos se vain sulaa suuhun, muttei maistu suussa miltään?

Niin, mitä järkeä? Mitä iloa? Ei niin mitään.

Vai olisiko sittenkin?

Huomatkaa, etten maininnut mitään joulusiivoista! Ne osasin unohtaa sillä siunaamalla hetkellä, kun flunssa puski päälle. Tiedän toki, että huomenna en malta olla ottamatta imuria esille, mutta viimeistelen silti siivouksen siirtämällä kirkasvalolampun syrjään. Kynttilät valaisevat ja lämmittävät jouluani ihan tarpeeksi. Voin oikein hyvin viettää jouluni sohvan nurkassa viltin alla. Se on joulun rauhaa parhaimmillaan.

Uskon, että on järkevää olla ihan paikallaan ja nauttia rauhallisuudesta.

Tässähän herää ajatus, että elänkö niin kuin opetan. Noo, tämän flunssan perusteella en todellakaan. Voin silti yrittää väittää, että totta kai elän. Millä perusteella? Sillä, että osasin heti, kun flunssa pesi minut 6-0, panna asiat tärkeysjärjestykseen. Ai, miten niin? No, se siivous ei ole tekemättömien töiden listallani enää lainkaan. Listalta karsiutui myös tämänpäiväinen pikkujouluspinning. Listallani lukee siis enää: hautakynttilät, juusto, maito ja teatteriliput (netistä).

Moni on muistuttanut minua, että tunnollinen työntekijä sairastaa vain lomalla ja että yrittäjällä ei ole aikaa sairastaa kuin vapaalla. No, niin kai sitten. Tai sitten ei.

Flunssa nyt vain iski juuri tähän hetkeen, miksi sen pitäisi olla jokin opetus? Miksi pitäisi syyllistyä yhden flunssan takia? Ei kai se koskaan tule hyvään hetkeen? Onko flunssalle olemassa oikeaa aikaa?

Juuri nyt ajattelen, että aivan sama, mitä flunssan on tarkoitus minulle opettaa tai jättää opettamatta. En minä sitä opetusta kuitenkaan muista sitten, kun nokkani taas vuotaa.

Totuus on se, että olen sairas nyt. Jossittelu ei auta mitään. Nyt on näin. Huomenna voi olla paremmin tai huonommin, mutta mitä sitten? Nyt on näin. Näillä flunssillakin on tapana mennä ohi, samoin kuin huonolla tuulella.

Elämä on. Nyt. Tällaista. Tänään. Ja vaikka Suomessa ei vietetäkään kiitospäivää, olen kiitollinen. Kaikesta, tänäänkin.

Ylihuomenna tähän aikaan tulen joulusaunasta ja haistelen uunissa muhivaa olutpaistia, puen lämpimästi päälleni ja lähden viemään kynttilöitä rakkaitteni haudoille.

Rauhallista joulua kaikille, nauttikaa. Ensi vuonna tavataan.

Mikä on tyypillisen tarinan vastakohta?

Oletko rutiineja rakastava ihminen? Pidätkö siitä, että elämässäsi kaikki on säännöllistä? Haluatko työskennellä kahdeksan tuntia päivässä kahdeksasta neljään tai vaihtoehtoisesti yhdeksästä viiteen? Tahdotko välttää työntekoa viikonloppuisin? Iloitsetko vapaa-ajasta iltaisin?

Jos vastasit kaikkiin kysymyksiin kieltävästi, sovit hyvin ryhmäliikunnanohjaajaksi ja personal traineriksi.

Tervetuloa meidän maailmaamme! Siinä maailmassa elää aika iloinen ja energinen joukko ihmisiä, nuoria, keski-ikäisiä ja jopa vanhoja. Osa meistä, etenkin nuorista, on tässä työssä vain läpikulkumatkalla johonkin suurempaan ja merkityksellisempään. Osa meistä on aloittanut tämän työn osa-aikaisena sivutyönä opiskelujen tai päätyön ohella, niin sanottuna harrastuksena, ja pikkurahan toivossa. Osa meistä on tiennyt koko ikänsä, että liikuttaminen ja kanssakulkijoiden terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on heidän elämäntehtävänsä.

Oletko sinä yksi meistä? Vai oletko yksi joukkoomme tahtovista?

Minä olen yksi meistä, monen monta tietä kompuroiden kulkenut. Löysin todellisen liikuttajan itsestäni vasta 40-vuotiaana. Sitä ennen yritin pitää liikuttamisen paloani sammuksissa, mutta pinnan alla kytenyt palo ei ottanut sammuakseen. Kunnon roihu ei ole vielä päässyt valloilleen, koska talven pakkaset hieman hyydyttävät kylmää koneistoani. Vaan odotellaanpa kevättä ja kesää...

Niin, sen tyypillisen tarinan vastakohta lienee epätyypillinen tarina, jollainen minulla on luullakseni kerrottavanani. Kuka tahtoo tietää lisää?

Rakas päiväkirja

Olen aina pitänyt elämäkerroista, tositarinoista ihmisten elämästä. Ovatko ne sitten tosia, lienee eri asia. Varmasti ne jonkun ihmisen totuuksia ovat. Vaan päteekö totuuksiin sama kuin mielipiteisiin? Eli että niitä on olemassa niin monta kuin on ihmisiäkin?

Joka tapauksessa: Tarkoituksenani oli pitää kirjaa aloittelevan yrittäjän taipaleestani jo siitä lähtien, kun tämän touhuni aloitin. Siitä, miten opin asioita kantapään kautta. Vai opinko?

Kantapään kautta opetteleminen on kuitenkin pitänyt minut niin kiireisenä, etten ole edes suuremmin ehtinyt ajatella "kirjanpitämistä".

Mutta nyt, joulun rauhaan valmistautuessani, kolmen kuukauden yrittäjäharjoittelun jälkeen, yritän ruveta kertomaan kuulumisiani aika ajoin. Toisinaan tekstiä tulee tiheään, toisinaan harvakseltaan, miten nyt mahtavat kantapäät olla hellinä opettelusta.

Toivon teiltä kommentteja ja totta kai myös "juttuideoita".

Keskustellaan! Tähän pyrkien tänäänkin: